Ajankohtaista

Yhdistys

Jäseneksi

Hallitus

Jaostot

Ritariklubi

Linkit


Jäsenkirje 1, helmikuu 2012

Tervehdys teille hyvät Museon ystävät!

Aloitetaan heti käytännön asioista todeten, että vuoden 2012 aikana meille on luvattu kutsuja näyttelyjen avajaisiin, joista ensimmäinen kutsu on valitettavasti tullut vain sähköpostiosoitteensa jättäneille. Meillä on vuoden aikana suunnitteilla myös useita matkoja ja retkiä.

Jäsenkirjeen ohessa toimitamme teille uuden jäsenkortin, jolla saa alennusta Turun museokeskuksen museokauppojen tuotteista sekä alennetun sisäänpääsyn Turun linnaan, Luostarinmäelle, Kuralan Kylämäkeen, Apteekkimuseoon, Biologiseen museoon sekä Wäinö Aaltosen museoon. Jäsenetuihin perusjäsenelle kuuluu myös Turun Museokeskuksen Aboa–vuosijulkaisu ja taas luvassa on kutsuja näyttelyiden avajaisiin.

ABOA 2006 ja 2007 - 2008 ovat jaossa Wäinö Aaltosen museon kassalla osoitteessa Itäinen Rantakatu 38, Turku. Mikäli et pääse hakemaan teosta, ota yhteyttä sihteeriin niin sovimme sen toimittamisesta. Postilähetyksistä joudumme veloittamaan voimassa olevan postimaksun.

Jos haluat jäsenkirjeen lisäksi tiedotteita tai viime hetken muistutuksia saat niitä sähköisessä muodossa, ilmoittamalla sähköpostiosoitteesi yhdistyksen sihteerille.

Muistathan myös ilmoittaa muuttuneet yhteystiedot yhdistyksen sihteerille, Heimo Kumlander puh. 040 593 4021 tai sähköpostilla. heimo.kumlander"at"elisanet.fi. Yhdistyksen nettisivut löytyvät osoitteesta www.v-smuseonystavat.org Yhdistyksen sähköposti on v-smuseonystavat"at"v-smuseonystavat.org.

Vuoden 2012 jäsenmaksujen eräpäivä on 29.2.2012. Yhdistyksen jäsenmaksut ovat: perusjäsen 20 euroa, perhejäsen 5 euroa ja yhteisöjäsen 35 euroa. Yhdistys ottaa vastaan lahjoituksia, jotka ohjataan museokeskuksen hankintoihin tai toiveen mukaan. Yhdistyksen tilinumero on Turun maakuntamuseon ystävät ry. TOP 571161-5120489. Käytäthän tilisiirtolomakkeessa olevaa viitenumeroa.

Hallitus, toimihenkilöt ja jaostojen vetäjät vuodelle 2012 ovat seuraavat:

Marja Kantonen pj., taidej.pj. 040 5858222 marjak595"at" gmail.com
Lauri Viinikkalavpj. arkeologia pj.040 767 9085 laalvi"at" utu.fi
Heimo Kumlandersiht., tal.hoit. 040 593 4021 heimo.kumlander"at" elisanet.fi
Joanna Kurth jäsen, museokeskus050 371 0259joanna.kurth"at" turku.fi
Pirkko Leino matkaj. pj. 044 025 4400pirkkoln"at" gmail.com
Ulla Salonen ritariklubin yht.h.040 702 2169UllaSalonen102"at" hotmail.com
Curt Lindqvistjäsen Kultaisen Omenan Kilta 040 570 7671curt.lindqvist"at" elisanet.fi
Ilpo Haahtela jäsen, Jouni Liuke jäsen
Pirkko Mikkola jäsen, Marita Perttala jäsen
Kaija Pyykkö jäsen, Outi Sihto jäsen
Harry Siivonen jäsen, Anssi Suinila jäsen
Tuija Särvä jäsen, Ari Vilén jäsen


KEVÄTKOKOUSKUTSU

Yhdistyksen kevätkokous pidetään lauantaina 14.4.2012 Sauvon kunnanviraston kokoushuoneessa. Ennen kokousta klo 11.00 alkaen tutustumme Sauvon kirkkoon ja meille esitellään Sauvon vanhassa meijerissä toimiva kirjasto. Kokouksessa on kahvitarjoilu.
Kokoukseen lähdemme Ortodoksisen kirkon edestä klo 10.00.
Ilmoittautumiset 4.4.2012 mennessä heimo.kumlander"at" elisanet.fi tai 040-593 4021.

KEVÄTKOKOUKSEN ESITYSLISTA
1. Kokouksen avaus
2. Kokousvirkailijoiden valinta
puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa,
kaksi ääntenlaskijaa
3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
4. Esityslistan hyväksyminen
5. Esitellään vuoden 2011 toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto
6. Vahvistetaan tilinpäätös ja päätetään vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille
7. Muut asiat
8. Kokouksen päättäminen


MATKAT, RETKET JA TUTUSTUMISTILAISUUDET

TUTUSTUMINEN TEEKULTTUURIN HISTORIAAN 5.3. klo 18.00
Järjestämme yhteistyössä turkulaisen Teepuoti Cha:n kanssa tutustumistilaisuuden teekulttuuriin. Tilaisuuteen kuuluu luento teenjuonnin historiasta, teen haudutuksen esittelyä ja teen maistelua. Tutustumistilaisuus pidetään maanantaina 5.3. klo 18.00 Teepuoti Cha:n tiloissa, osoite Käsityöläiskatu 1. Hinta 10 euroa. Lisätiedot ja sitovat ilmoittautumiset pe 24.2. mennessä: Outi Sihto, puh. 044-074 5515, s-posti outi.sihto"at" luukku.com.

Saarenmaa 19.- 22.5.2012
Matkaamme Saarenmaalle Anne Kurepalun johdolla. Asumme Kuressaaressa kylpylähotelli Rüütlissä. Matkan hinta on jaetussa kahden hengen huoneessa 420 euroa, yhden hengen huoneessa 470 euroa (täysihoito Virossa) Vietämme mm. museoyötä Kuressaaren piispanlinnassa. Tarkemmat tiedot: Pirkko Leino, 044 025 4400 tai pirkkoln"at" gmail.com

Salon/Halikon kartanokierrosta valmistellaan elokuuksi.
Syyskuuksi suunniteltu Gdanskin matka vaihtunee Pietarin matkaksi.
Luentosarjaa taiteen keräämisestä valmistellaan syksyyn 2012
Näistä kolmesta retkestä tarkemmin seuraavassa jäsenkirjeessä.

Turun linnan Ritariklubin ohjelma keväällä ja kesällä 2012
Päivittyy Ritariklubin www-sivuille www.turku.fi/museo (Lapsille, Lapsiperheiille, Ritariklubi) Yhdistyksen jäsenillä on mahdollisuus osallistua Ritariklubin retkiin.

Arkeologian jaosto tiedottaa

Arkeologia nyt -lehti
Arkeologiasta kiinnostuneet ystävät voivat tilata lehden maksutta arkeologian jaoston puheenjohtajalta Lauri Viinikkalalta sähköpostilla osoitteesta laalvi"at" utu.fi tai puhelimitse numerosta 040-767 9085. Ilmoita tilauksessa nimesi ja osoitteesi. lehteä on saatavilla ystävien tilaisuuksissa sekä myynnissä arkeologisissa yleisötapahtumissa ja hyvin varustetuissa museokaupoissa. Niiden, joille Arkeologia nyt lehti nro 2 / 2011 on tullut kotiin, ei tarvitse lehteä uudelleen tilata.

Keväisin terveisin Heimo Kumlander, sihteeri, Betaniankatu 2 as. 16, 20810 Turku, 040 593 4021

heimo.kumlander"at" elisanet.fi


-------------------------------------------------------------------------------------------

Jäsenkirje 2, 2011

Toiminnallista syksyä teille, hyvät Museon ystävät!

YLEISTÄ:

Mikäli haluatte jäsenkirjeen lisäksi tiedotteita tai viime hetken muistutuksia saatte niitä sähköisessä muodossa, ilmoittakaa sähköpostiosoitteenne yhdistyksen sihteerille. Muistattehan myös ilmoittaa muuttuneet yhteystiedot yhdistyksen sihteerille,
Heimo Kumlander puh. 040 593 4021 tai sähköpostilla.
heimo.kumlander(at)elisanet.fi.
Yhdistyksen posti kulkee nopeimmin osoitteella Turun maakuntamuseonystävät c/o Heimo Kumlander,
Betaniankatu 2 as. 16, 20810 Turku.

Yhdistyksen nettisivut löytyvät osoitteesta www.v-smuseonystavat.org
Yhdistyksen tilinumero on Turun maakuntamuseon ystävät FI44 5711 6150 1204 89 (vanha numerokin toimii vielä 571161-5120489). Ulkomailta tarvitaan myös BIC-koodi, joka on OKOYFIHH.

ABOA 2007 – 2008

Uusi Aboa on ilmestynyt! Sitä ja Aboa 2005:ttä voi noutaa Wäinö Aaltosen museon kassalta, osoitteesta Itäinen Rantakatu 38, Turku. Kassalla on jäsenlista. Mikäli et pääse hakemaan teosta, ota yhteyttä sihteeriin niin sovimme sen toimittamisesta.
Huom! Aboa kuuluu vain perusjäsenmaksun (20 euroa) maksaneille ja yhteisöjäsenille.

SYYSKOKOUSKUTSU

Yhdistyksen syyskokous pidetään keskiviikkona 2.11.2011 klo 18.00 alkaen Turun linnassa. Kokouksen aluksi Petteri Järvi esittelee Raha- ja mitalikabinetin. Varsinainen kokous alkaa n. klo 19.00. Kokoontuminen on linnassa lippukassan luona.

SYYSKOKOUKSEN ESITYSLISTA

1. Kokouksen avaus

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

3. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4. Esityslistan hyväksyminen

5. vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio

6. määrätään jäsenmaksujen suuruus

7. valitaan yhdistyksen puheenjohtaja sekä hallituksen erovuorossa olevien jäsenten tilalle uudet jäsenet

8. valitaan seuraavan toimintakauden tilejä tarkastaman kaksi varsinaista tilintarkastajaa ja heille varahenkilöt

9. käsitellään muut kokoukselle tehdyt esitykset, jotka tulee jättää kirjallisina yhdistyksen hallitukselle kuukautta ennen kokousta.

10. Muut asiat

11. Kokouksen päättäminen

MATKAT, RETKET JA TUTUSTUMISKäYNNIT

Teatterimatka Tampereen Työväenteatteriin katsomaan Broadway-musikaali Chicagoa lauantaina 22.10.2011. Näytös alkaa klo 13. Ruokailu ennen teatteria ravintola Nataliessa, joka on samassa talossa. Matkan hinta on 76 euroa ja eläkeläiset 74 sisältäen teatterilipun 42 euroa (eläkel.40 euroa), ruokailun ja matkakulut.
Ilmoittautumiset 20.9. mennessä. Pirkko Leinolle puh. 044-0254400 tai pirkkoln(at)gmail.com.

Martin markkinat Helsingissä Kaapelitehtaalla lauantaina 19.11.2011. Tämä on Suomen suurin Viro-tapahtuma: valtavat käsityö- ja ruokamarkkinat, toisessa salissa nonstoppina esiintyy Viron parhaita muusikoita, johtavia kirjailijoita ja tunnettuja poliitikkoja ja kolmannessa salissa on kevyempää musiikkia ja hyvä ruokaravintola. Markkinoille ei ole pääsymaksua. Jos saamme kokoon vähintään 15 hengen ryhmän, menemme minibussilla, muuten junalla Turun rautatieasemalta Helsingin asemalle, mistä metrolla Ruoholahteen ja pienen kävelymatkan jälkeen olemme Kaapelitehtaalla, jossa saa kevyesti kulumaan koko päivän. Tämän vuoden teemana on Hiidenmaa ja Saarenmaa.
Ilmoittautumiset Pirkko Leinolle 4.1. mennessä puh. 044-0254400 tai pirkkoln(at)gmail.com

Vuosi 2012

Museomatka Poriin tammikuussa 21.1.2012.
Arkeologian jaosto ja matkajaosto järjestävät yhdessä retken Poriin. Kohteina Satakunnan museo, jossa on juuri avautumassa näyttely "Muinaiset rannat", joka esittelee Satakunnan ja Pohjanlahden vastakkaisella puolella sijaitsevan Länsi-Norlannin asutushistoriaa. Museossa on myös monipuolinen ja hyvin järjestetty perusnäyttely Satakunnan ja Porin historiasta. Lisäksi tutustumme vieressä olevaan Porin taidemuseoon, jonka kokoelmien runkona on omien kokoelmien lisäksi Maire Gullichsenin taidesäätiön talletus Ensi vuoden vaihtuvien näyttelyiden kalenteri ei ole vielä ilmestynyt, mutta selviää piakkoin. Retkellä käymme myös Porin Käppärän hautausmaalla Juséliuksen mausoleumissa Fritz Arthur Juséliuksen 11-vuotiaana vuonna 1898 kuolleelle rakkaalle tyttärelleen Sigridille rakennuttamassa kauniissa hautakappelissa. Kotimatkalla poikkeamme vielä katsomassa Ulvilan keskiaikaista kivikirkkoa. Lähtö Tuomiokirkon kupeesta lauantaina 21.1.2012 klo 9:00. Matkan hinta on noin 40 euroa/hlö, riippuen osallistujamäärästä. Satakunnan museossa ja Porin taidemuseossa on mahdollisuus kahviin ja ruokailuun, jotka jokainen maksaa itse. Tarkemmat tiedot ja ilmoittautumiset mieluummin jo tämän vuoden puolella, mutta viimeistään 9.1.2012 mennessä
Marja Kantoselle sähköpostilla marjak595(at)gmail.com tai puhelimella 040-5858222.

19.- 22.5. matkaamme Saarenmaalle Anne Kurepalun johdolla. Tarkemmat tiedot on seuraavassa jäsenkirjeessä.
Lisätietoa ja ilmoittautua voi jo nyt Pirkko Leinolle.


ARKEOLOGIAN JAOSTO TIEDOTTAA

Arkeologia nyt! numero 2/2011 ilmestyy loppusyksyllä. Ne arkeologiasta kiinnostuneet ystävät, jotka eivät ilmoittautuneet lehden tilaajiksi numeron 1/2011 ilmestyttyä, voivat tilata lehden maksutta arkeologian jaoston puheenjohtajalta Lauri Viinikkalalta sähköpostilla osoitteesta
laalvi(at)utu.fi tai puhelimitse numerosta 040-767 9085.
Numeron 1/2011 tilanneille lehti lähetetään automaattisesti. "Turun katuja ja toreja" kirja on mahdollisuus vielä hankkia jäsenhintaan Turun museokeskuksen julkaisema teos kertoo nimistöhistoriasta ja opastaa lukijaa kuvien ja karttojen avulla mm. Turun katumiljöön historiaan. Maakuntamuseon ystävien jäsenillä on mahdollisuus hankkia teos hintaan 27 euroa Ovh:n ollessa 38 euroa. Kysy sihteeriltä.

Syksyisin terveisin

Heimo Kumlander

Sihteeri

-------------------------------------------------------------------------------------------


KEVÄTKOKOUKSEN 2011 PÖYTÄKIRJA pdf:nä, koko 166kbyteä